Tälle sivulle olen koonnut kritiikkejä produktioista, joissa olen ollut mukana.
KRITIIKEISSÄ MAINITTUA
SUOMEN KIERTUETEATTERI / VIIKINSAAREN KESÄTEATTERI, KESÄ 2024: TATU JA PATU PIHALLA
”Patua näyttelevä Lassi Jämsä ja Tatua näyttelevä Roope Myllyselkä pomppivat, tanssivat, huitovat, huojuvat, kaatuvat, kiipeävät ja laulavat tempolla, joka muistuttaa lapsen mieltä – se ei pysähdy. Näyttelijät pelaavat hienosti yhteen ja heidän ruumiinkielensä on juuri sopivan kokoista Viikinsaaren kesäteatterin lavalle. — Näyttelijät myös pitävät yleisön käsissään sopivalla määrällä kontaktia. Lapset otetaan osaksi esitystä kaikille tutun hiekkakakkuloitsun tahdissa. Vanhemmille suunnataan vitsejä ja ajoittain suorastaan kummelimaista huumoria.
— Teatteriesitys palasi Viikinsaaren kesäteatterin mukaan näyttämölle yleisön pyynnöstä. Ei ihme, sillä esitys todella pitää myös alle kouluikäiset lapset kiinnostuneina lavan tapahtumista esityksen alusta loppuun.
— Janne Jämsä on ohjannut Tatu ja Patu -kirjoista tehtyjä esityksiä ennenkin: Tatun ja Patun Suomi nähtiin Pyynikin kesäteatterissa vuonna 2019 ja sittemmin Mikkelin teatterissa vuonna 2023. Hänen näyttelijöille luomansa rytmi on mieletöntä tykitystä, jossa on kuitenkin riittävästi toistoa niin, etteivät lapset tipu esityksen kelkasta. — Esitystä on helppo seurata ja se on hauska. Samaistumisen ja uusien ideoiden välinen kitka ja lavalla viuhuvat tutut hahmot tekevät esityksestä perheen pienimmillekin helppoa seurattavaa.
Aamulehti, Aleksandra Kunnas, 16.7.2024
SUOMEN KIERTUETEATTERI / VIIKINSAAREN KESÄTEATTERI, KESÄ 2024: ILOSIA AIKOJA, MIELENSÄPAHOITTAJA
”Kyrön teksti on niin hykerryttävää ja asioiden ytimiin menevää, että sitä seuraa herpaantumatta. — Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on Ola Tuomiselta täydellinen onnistuminen. Hänen huikeaa näyttelijäntyötään on etuoikeus seurata. — Janne Jämsä on dramatisoinnissaan uskollinen Tuomas Kyrön teokselle, ja onnistuu hyvin myös ohjauksessa. Tekstin valinta ei ole kesäteattereille tyypillinen, mutta kun luotetaan vahvaan tekstiin, kokonaisuus on hyvä.” (Lue koko teksti täältä.)
Tamperelainen, Katariina Fleming, 15.7.2024
”Laadukas ja pelkistetty riittää, myös kesäteatterissa. — Koskettavaa ja moniulotteista. — Ola Tuominen saa minulta vaikka kaikki tähdet taivaalta, hän on ne massiivisesta urakastaan totisesti ansainnut. Kiitän myös Janne Jämsää rohkeasta ohjauksen tyylilajin valinnasta. Taitava näyttelijäntyö riittää eikä sitä tarvitse aina kuorruttaa kesäteatterissakaan kaiken maailman koreografioilla ja ylenpalttisen vaivaannuttavalla koheltamisella. Siksi laaristani rapsahtaa näytelmälle kokonaiset neljä tähteä. Mielensäpahoittajan lukeneet saavat varmasti sitä mitä ovat tulleet hakemaankin, ja me muut voimme yllättyä näytelmästä positiivisesti.” (Lue koko teksti täältä.)
Kulttuuritoimitus, Kati Eskola, 6.7.2024
”Janne Jämsän dramatisoima ja ohjaama Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja perustuu vuoden 2014 samannimiseen romaaniin. — Jälki on erinomaista, varmuudella Tampereen kesäteatterikesän kärkipäätä. Ilosia aikoja -romaani on Mielensäpahoittaja-kirjoista alkuperäisen jälkeen paras, ja Jämsä on siirtänyt sen lavalle varmoin ottein. Näytelmä on alusta loppuun konstailemattoman hyvän tekstin juhlaa. — Hyvin tehdyssä Mielensäpahoittajassa vakavat ja hauskat hetket eivät vuorottele vaan ovat yhtä. Tämä toteutuu Viikinsaaressa loistavasti. Ola Tuominen jatkaa Mielensäpahoittaja-näyttelijöiden ansiokasta listaa onnistuneesti ja omalla tyylillään. Hän ei korosta perusvakavan vanhuksen vakavuutta turhaan, vaan tuo rooliin harkitun annoksen myös iloa ja keveyttä.
— Mielensäpahoittaja on kiistatta tavoittanut Suomesta ja maailmasta jotakin oleellista. Kun sen laskee irti lavalle, onnistuneeseen lopputulokseen pääseminen ei vaadi temppuilua. Sankarimme sanoin: Tavallinen riittää.”
Aamulehti, Ilari Leppäniemi, 5.7.2024
VARKAUDEN TEATTERI, KEVÄT 2024: KAISLIKOSSA SUHISEE
”– Hauska!
Kuusivuotias katsoja kommentoi, kun Kaislikossa suhisee -näytelmän väliaika alkaa. Ensimmäiset noin 45 minuuttia saivat nuoren katsojan mukaansa alusta lähtien. Tunnelma on näytöksessä läsnäoleva ja keskitynyt. — Rytminvaihdokset toimivat esityksessä hyvin: välillä kohelletaan täysillä, välillä hidastetaan ja keskustellaan. — Hahmot tuntuvat hetkittäin hieman ohuilta ja strereotyyppisiltä, mutta sitten löytyykin uusia tasoja. Samoin käy lapsikatsojalle, jonka mielestä näytelmässtä jäi mieleen se, että Konna ei ollutkaan paha. Hän päätyy seuraavana päivänä pohtimaan näytelmän teemoista esimerkiksi rohkeutta ja sitä, että äänet kammottavassa A:ssa ehkä kertoivatkin siitä, mitä henkilöt itse pelkäsivät. — Huumori on esityksessä toisaalta tilannekomiikkaa, hassuja ja koheltavia hahmoja, mutta myös kielellistä huumoria. Sanoilla leikittely kirvoittaa lapsiyleisön nauramaan useissa kohdissa. — On hienoa, että Varkauden teatteri on tehnyt lapsiyleisölle suunnatun näytelmän. Se tuntuu tässä hetkessä erittäin tarpeelliselta taiteen ja läsnäolon muodolta.”
Warkauden Lehti, Ilona Noponen, 18.4.2024
”Näytelmän parikymmentähenkinen työryhmä on toteuttanut ehjän kokonaisuuden. — Koko perheen näytelmänä Kaislikossa suhisee on haasteellinen tehtävä – esityksen täytyy olla riittävän kiinnostava sekä lapsille että aikuisille. Varkauden Teatterin tuotannossa haaste on otettu vastaan mallikelpoisesti. On tuotettu hauska ja samalla puhutteleva esitys. — Hyväntahtoinen nauraminen on terveellistä, tarttuvaa ja terapeuttista – sen sai ukki-ikäinenkin ilolla kokea, sukeltamalla sekaan kaislikon suhinaan. Kaislikossa suhisee on hyvän mielen tarina, kiinnostava ja viihdyttävä, harmittoman hauska ja virkistävä tuulahdus Varkauden Teatterin ilmaisuvoimasta.” (Lue koko teksti täältä.)
Sykkeessä, Vesa Moilanen, 13.4.2024
MIKKELIN TEATTERI, SYKSY 2023: TATUN JA PATUN SUOMI
”Janne Jämsän ohjaus ei huilaa missään kohtaa. Esitys etenee vauhdilla, näyttämökuvat vaihtuvat, sarjakuvaaiset kohtaukset seuraavat toisiaan. Rytmi säilyy, mutta Tatun ja Patun Suomi-kuva hahmottuu lähes anarkistisen oivallusten kautta riemukkaasti. — Tuomas Turkka Tatuna ja Riina Uimonen Patuna tekevät topakasti töitä Suomea ja suomalaisuutta esitellessään. Molemmat esittäjät ovat parhaimmillaan nopeissa iskevän hauskoissa dialogeissa, vaikka vauhdissa hieman selkeys vaarantuu. Turkka ja Uimonen liikkuvat oivallisesti, saavat yleisön mukaansa ja muuntautuvat hienosti eri tilanteisiin. — esityksen kekseliäs huumori ja vauhdikas toteutus ei tunne katsojien ikärajoja. Kai me suomalaiset olemme nähdyn kaltaisia.”
Länsi-Savo, Timo Heimonen, 28.8.2023
TURUN KESÄTEATTERI VARTIOVUORELLA, KESÄ 2023: RONJA, RYÖVÄRINTYTÄR
”Och regissören Janne Jämsä lyckas styra den här anti-Romeo-och-Julia-historien (de unga blir ju vänner för livet och förenar familjerna) i hamn utan att det blir för sentimentalt – tempot är bra – och utan att det blir för uppenbart belärande.”
Åbo Underrättelser, Ann-Christine Snickars, 28.6.2023
”Vartiovuorelle Ronjan on ohjannut Janne Jämsä, jonka työtä sain viime vuonna ihastella Salon Teatterin Liian paksu perhoseksi-näytelmän muodossa. Jämsä tarttuu Ronjan tarinaan ihanalla viisaudella ja villiydellä, esitys on samaan aikaan vauhdikas, riemukas ja energinen, ja täynnä hienoja oivalluksia ystävyydestä, ihmissuhteista, elämästä ja maailmasta. Jämsän ohjaus tavoittaa ryövärijengin tunnelman, lapsuuden innon ja uskalluksen, epävarmuuden kun tekee jotain kielloista huolimatta, onnellisuuden kun löytää ystävän ja ihmetyksen, kun oppii suuresta maailmasta aina vain enemmän. — Vartsikan Ronja, ryövärintytär on ihastuttava versio ihanasta tarinasta, ja jättää varmasti hymyn huulille pitkäksi aikaa. Visuaalisesti hieno esitys tarjoaa oivalluksia ja ihasteltavaa niin lapsille kuin aikuisille, ja taitavien näyttelijöiden käsissä hahmot ja tarina hurmaavat. Kaikki tarinan teemat ja tapahtumat, ja varsinkin kaikki ne minulle tärkeimmät ja rakkaimmat hetket, ovat mukana. Laulut kuulostavat kauniilta ja ovat ihania, hienosti toimii tämä tuttu tarina myös musiikkinäytelmän muodossa.” (Lue koko teksti täältä.)
Teatterinna -blogi, Susanna Sofia Salmi, 23.6.2023
”Me Ronja-fanit emme pety, emme tälläkään kertaa. Janne Jämsän ohjaamassa uudessa sovituksessa Ronjan (Inke Koskinen) keväthuuto raikuu hyväksyttävästi yli metsien, vuorten ja katetun katsomon, Loviisan (Emmi Kangas) susilaulu saa pyyhkimään silmäkulmia, ryöväriruhtinas Matias (Teemu Aromaa) on vuoroin humoristinen ja vuoroin traaginen ja Matiaksenmetsän ajattarat, harmaat männiäiset ja kakkiaiset esiintyvät edukseen. Vauhdikkaat musiikkinumerot rytmittävät esitystä, ja ihan niin kuin kuuluukin, keskiössä on kaiken voittava, sukuja yhdistävä ja sodat lopettava ystävyys. Uskon Ronjan ja Birkin (Kasper Korpela) ystävyyden puhuttelevan katsojaa ikään katsomatta tai riippumatta siitä, onko alkuperäisteos tuttu vai ei.” (Lue koko teksti täältä.)
Turunlahden sanaversomo -blogi, Jenni Turunlahti, 23.6.2023
”Janne Jämsän ohjaama esitys tarjoaa nostalgiaa meille, joille Ronja on tuttu, ja uusia elämyksiä niille, jotka kokevat seikkailun vasta ensimmäistä kertaa. Oma seuralaiseni ei tiedä tarinasta ennalta mitään, mutta pystyy hyvin eläytymään Magnus Lindmanin dramatisoimaan ja Kaisa Lundánin suomentamaan näytelmään. Oikeastaan kadehdin häntä vähän, sillä Jämsän mukavasti toteutettu kokonaisuus on erinomainen sisäänheittäjä Ronjan maailmaan, ja olisin itsekin halunnut kokea sen kuin ensimmäistä kertaa. — esitys (—) täyttääkin myös omat, ilmeisen vaativat odotukseni. — Koskisen erinomaisen Ronjan lisäksi myös muut näyttelijät onnistuvat rooleissaan. — Ilolla ja herkkyydellä toteutetut hahmot sekä heidän välisensä uskottavat kohtaamiset ovat itseoikeutetusti ystävyydestä kertovan esityksen sydän. — Janne Jämsän ohjaama esitys on tehty onnistuneesti koko perheelle sopivaksi. Jännittävien seikkailujen lisäksi lavalla nähdään musiikkinumeroita, hyvää huumoria ja hauskoja yksityiskohtia.”
Turun Sanomat, Frida Maria Pessi, 17.6.2023
POLEENIN TEATTERI, KEVÄT 2023: NISKAVUOREN NAISET
”Poleenin teatterissa ohjaaja Janne Jämsä ei ole jäänyt kuvaamaan ainoastaan Niskavuoren tilan tai silloisen ajankohdan tilaa, vaan nappaa reilusti valokeilaan yksittäisten henkilöiden näkökulmat tapahtumiin. — Keskeiset roolit korostuvat ohjauksessa, joka myös ajankohtaistaa ja nostaa esiin kipeätkin vastakohtaisuudet. — Myös lavastusidea toimii. Valaistus, puvut ja musiikin voimakas käyttö täydentävät Jämsän ohjauksen eheyttä ja voimaa. Niiden takana ovat Ville Huupponen, Susanna Kasanen ja Jarkko Liukkonen. — Näytelmän henkilöiden arvot ja asenteet taistelevat keskenään. Kuka on loppujen lopuksi oikeassa, jää avoimeksi. Oikeaa ja väärää on elämässä joskus vaikea määritellä. Ohjaaja Janne Jämsä sanoo käsiohjelmassa viisaasti: ”Tärkeintä on, että kohtaamme muutokset yhdessä.””
Länsi-Savo, Timo Heimonen, 6.4.2023
”Ohjaaja Janne Jämsä on tuonut Poleenin Teatteriin ehyen, kauniin ja riipaisevan tarinan, jonka teemat kantavat tähänkin päivään. — Näytelmän ehdoton kantava voima koko olemuksellaan ja sielullaan on Kyllikki Kääriäinen. Pitkänlinjan näyttelijä istuu rooliinsa kuin vanha emäntä kiikkustuoliinsa. — Ohjaaja Jämsä on onnistunut luomaan Poleenin lavalle yhdessä lavaste- ja valosuunnittelija Ville Huupposen ja äänisuunnittelija Jarkko Liukkosen kanssa pelkistetyn, mutta kauniin maiseman. Ensin lavastus tuntuu liiankin karulta, mutta näytelmän edetessä käy selväksi, että tarkoitus on nostaa itse hahmot ja Susanna Kasasen suunnittelema upea puvustus valokeilaan. Ja tässä myös onnistutaan koko porukan voimin.”
Pieksämäen Lehti, Tara McLees, 18.3.2023
SALON TEATTERI, KESÄ 2022: LIIAN PAKSU PERHOSEKSI
”Ohjaaja Janne Jämsä on ohjaamisen lisäksi tehnyt myös dramatisoinnin ja musiikkidramaturgian, langat ovat pysyneet käsissä ja kokonaisuus toimii oikein hyvin. Käsiohjelmassa esitystä tituleerataan ”musiikilliseksi tragikomediaksi inhimillisyydestä”, ja mitä tarkemmin esitystä ajattelen, sitä sopivampi kuvaus on. Tarinassahan on traagisia tapahtumia vaikka muille jakaa, synkkää on meno useaankin otteeseen eikä kyyneliltä vältytä, mutta huumoriakin löytyy ja naurua, olkoonkin osittain vähän tummemmansävyistä. Ja se inhimillisyys ja myös ihmisyys, se on esityksen sydämessä vahvana ja kauniina. Ja tästä on kiittäminen paitsi koko työryhmää, niin erityisesti Jämsän dramatisoinnissaan painottamia teemoja ja ohjauksessaan rakentamaa tunnelmaa ja rytmiä. Alussa ajattelin, että nyt kyllä etenee vähän hitaasti tämä, mutta tahtihan on juuri sopiva, jotta katsomossa ehtii käsittelemään kohtausten nostamia tunteita ja ajatuksia. Tarinassa on paljon enemmän kuin ensi vilkaisulta näyttää, ja tasot tulevat hienolla tavalla näkyviin Jämsän tarkan ja harkitun ohjauksen ansiosta.” (Lue koko teksti täältä.)
Teatterinna -blogi, Susanna Sofia Salmi, 11.7.2022
”Monet katsojat muistavat vuonna 1998 ilmestyneen, Sisko Istanmäen romaaniin perustuvan Liian paksu perhoseksi tv-elokuvan, jossa enemmän tai vähemmän huumoria revittiin pääosien esittäjien välisestä kokoerosta. On vaikea kuvitella, että nykyisinä kehopositiivisuuden ja kehorauhan aikoina voitaisiin edes ajatella moista. Mutta unohtakaa se elokuva. Vuohensaaren kesäteatterin tämän vuotisella näytelmällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Onneksi. — Näytelmän dramatisoinut Janne Jämsä on nähdyn ja kuullun perusteella varsinainen monilahjakkuus. Perhosen tarina ei ole tyypillistä kesäteatterihömppää, mutta musiikkivalinnoilla ja draamallisilla painotuksilla Jämsä on kuitenkin luonut herkän ja lempeän pohjavireen surullisiinkin kohtauksiin. Käsikirjoitus on näytelmälle ensiarvoisen tärkeä elementti: jos se ontuu, niin hyväkään ohjaus ja loistavimmatkaan näyttelijät eivät sitä pelasta. Vasta nyt ymmärsin, että tämä tarina piti kertoa. — Janne Jämsällä on ollut tukenaan loistava taiteellinen työryhmä ja hienot näyttelijät, joita hän on selkeästi ohjannut tarkalla ja osaavalla kädellä. Tässä ei ole menty yli siitä mistä aita on matalin, pikemminkin käytetty aikaa ja vaivaa jotta päästään mahdollisimman korkealle. — Koko näyttelijäensemble tekee hyvää työtä. — Käsiohjelmassa Janne Jämsä muistuttaa siitä, millaisen jäljen jätämme toisiin ihmisiin. Vuohensaaren Liian paksu perhoseksi jättää jäljen sydämeen.”
Salonjokilaakso, Elina Koskinen, 6.7.2022
”Vuohensaaren kesäteatterin Liian paksu perhoseksi liittää tragikomediaan onnistuneesti suomipopin helmiä — Salon Teatterin kesäteatterisovituksessa Hazardin roolin romaanin päättäväisenä Kaisuna on perinyt Helmi Oja. Ja voidaan sanoa, että oikeaan osoitteeseen meni. Rooli on Janne Jämsän dramatisoinnissa todella vaativa, sillä Kaisu on näyttämöllä käytännössä koko ajan ja yleensä sen keskipisteenä. Ennen kaikkea hänen henkilöhahmossaan on sävyjä ääripäästä toiseen, ja lisäksi Kaisun näyttelijän pitää kyetä hahmottamaan menneisyyden tragedian painolasti näytelmän tragikoomisessa reaaliajassa. — Helmi Oja selviää haasteesta mallikkaasti. Hänen Kaisustaan löytyvät kaikki Istanmäen hahmoon kirjoittamat ominaisuudet päättäväisyydestä itsepäisyyden kautta haavoittuvuuteen. — Kauppias-Ernin roolissa Vuohensaaressa nähdään Salon Teatterin luottopakki Jerry Sarlin, joka onnistuu jälleen avartamaan oman näyttelijätyönsä ilmaisuasteikkoa – nyt ihastuttavan nahjuksen suuntaan. — Jerry Sarlinin ja Helmi Ojan yhteisesti näppäilemä instrumentti soi kauniisti, ja ilman toista toinenkin olisi korkeintaan ihmisenpuolikas. Lienee Janne Jämsän ohjaajanviisautta rakentaa näin herkkä dynamiikka kahden näyttelijän välille kirkkaassa auringonpaisteessa. — Vuohensaaren Liian paksu perhoseksi saattaa muutenkin olla nimenomaan Jämsän taidonnäyte. Hän kääntää Istanmäen lähdetekstin musiikkinäytelmäksi, joka ei kuitenkaan hukkaa romaanin alkuperäistä viestiä. — Näytelmään poimitut suomipop-kappaleet istuvat hyvin dramaturgiaan, ja näyttelijät selviytyvät lauluosuuksistaan pääsääntöisesti oikein hyvin. Musiikki vaikuttaisi silti lähinnä mausteelta, sillä Kaisun ja Ernin rakkaustarina on niin väkevä ja iholle tuleva, että riittäisi jo sellaisenaan. Dramaturgiaan laulut kuitenkin tuovat rytmityksen sekä luontevat siirtymät kohtauksesta toiseen. — miellyttämisenhaluista hittiparaatia Jämsä ei lauluillaan rakennakaan, vaan pikemminkin lavastuksen rinnalle toisen taustakankaan näyttämötapahtumien juhlistamalle tragedialle ja komedialle.
Salon Seudun Sanomat, Tommi Aitio, 4.7.2022
”Sisko Istanmäen romaanista Liian paksu perhoseksi (1995) kumpuava Kaisun ja Ernin tarina on yli neljännesvuosisadan aikana nähty niin monena teatteritulkintana, että sen voisi jo uumoilla menettäneen koskettavuutensa. Tyystin toisin on käynyt. — Janne Jämsän ripeäotteinen salolaisohjaus nostaa päähenkilöiden lisäksi keskeiseen asemaan toisaalta Kaisun äidin ja lopulta veljenkin, toisaalta Ernin lähisuvun. Tuloksessa toteutuu yhteisöllisyys, mutta yhteisö on mukana ennen kaikkea erilaisiin yksilöihin tiivistyvissä asenteissa ja pyrkimyksissä. — Vuohensaaren esitys on useiden vahvojen roolitöiden kokonaisuus. — Salolainen Liian paksu perhoseksi on hyvä osoitus siitä, että paljon esitetyistäkin näytelmistä löytyy jatkuvasti uusia puolia.”
Turun Sanomat, Jouko Grönholm, 3.7.2022
KAARINA-TEATTERI, KEVÄT 2022: LOKKI
”Aikakaudet kerrostuvat Kaarina-teatterin Lokissa ajattomuudeksi. — Elämä on juhlaa, julistaa puolestaan Janne Jämsän sovituksen alaotsikko, vaikka näytelmän henkilöt eivät juurikaan ole elämäänsä tyytyväisiä. Elämän näkeminen juhlana huolimatta ihmisen avuttomuudesta, epätoivosta, surusta, menetetyistä mahdollisuuksista, kohtaamattomuudesta ja rakastamisen vaikeudesta on osoitus sydämen sivistyksestä. Samalla se on mitä hedelmällisin lähtökohta Lokki-tulkinnalle. — Kaarinan esitys on ehkä näkemistäni Lokeista riehakkain. Välillä tuntuu kuin katsoisi pikemminkin Maria Jotunin kipakkaa komediaa Tshehovin sijaan, eikä tämä ole moite. — Lokin henkilöhahmojen koomisuutta, mitä heistä totta vie löytyy, en muista aiemmin viedyn näin pitkälle. — Henkilöohjaus näyttää ylipäänsä onnistuneen. Jokainen hahmo on hyvin ajateltu paitsi yksittäisenä roolisuorituksena myös osana kokonaisuutta.”
Turun Sanomat, Irmeli Haapanen, 9.4.2022
SUOMEN KIERTUETEATTERI, KEVÄT 2022: MAAILMAN YMPÄRI 80 PÄIVÄSSÄ
”Vaikka tarina on klassikko, se kerrotaan nykyaikaisen videotekniikan keinoin. — Kun esineet hyppäävät lavalta ruudulle ja ruudulta lavalle, innostuvat etenkin nuorimmat katsojat teatterin taiasta. — Sketsihahmojen ystäville näytelmä tarjoaa monta hupaisaa ja sympaattista hahmoa, jotka toimivat kaikenikäisille katsojille ja naurattavat erityisesti lapsia. — Vuorovaikutteisilla projisoinneilla myös esityksen todellisuus laajenee uusiin ulottuvuuksiin.”
Turun Sanomat, Frida Maria Pessi, 01.03.2022
TEATTERI MUNDO, SYKSY 2021: SILKKIPAPERITAIVAS
”Pikkukatsojia ja heidän äitejään hemmoteltiin puolituntisen esityksen ajan Eppu Nuotion raikkaan riemukkailla loruilla, hempeillä ja selkeillä väreillä, leikkisillä lauluilla ja kiireettömällä tunnelmalla.Lindroosin olemus on lempeä ja hymyilevä. Kaikesta rauhallisuudesta huolimatta, Janne Jämsän ohjaamassa esityksessä on napakka rytmi ja mukavasti toiminnallisia aksentteja, jotka kaikki on suunniteltu pikkukatsojia ajatellen.
— Puolituntisen vauvateatteriesityksen ytimessä ovat siis leikkisät sanat, erilaiset rauhoittavat ja herättävät äänet, selkeät muodot ja iloiset värit sekä esiintyjän lempeä läsnäolo. Silkkipaperitaivas on söpö ja sympaattinen ensikosketus teatterin maailmaan. On helppo kuvitella, että tämänkaltainen vauvateatteri tarjoaa mukavan yhteisen kokemuksen lapselle ja hänen lähiaikuiselleen.”
Turun Sanomat, Annina Karhu, 4.9.2021
KAARINAN NUORISOTEATTERI, SYKSY 2020: BANG BANG YOU’RE DEAD
”Kaarinan nuorisoteatteri on tarttunut rohkeasti vaikeaan aiheeseen ja vaikeaan näytelmään. Se ei ole Kanutelle uutta, mutta uudenlaisesta rohkeudesta kielii se, miten riisutusti ja vähäeleisesti kokonaisuus on uskallettu toteuttaa. Janne Jämsä on ohjannut tarinan tekstin ehdoilla, eikä mitään väkinäisiä vastauksia edes yritetä etsiä. Tulkinta on katsojan käsissä. — esitys on voimakas, haastava ja erinomaisesti rakennettu. —Fiona Syrén tekee vaikuttavan ja taidokkaan ehjän roolin ristiriitojen keskellä. Johanna on kuin muumien näkymätön lapsi. Tyttö, joka katoaa, kun kukaan ei katso häntä päin tai halua nähdä häntä. — Esityksen kudosten läpi näkyy, miten työryhmä on työstänyt aihetta ja löytänyt turvallisen tilan esityksen vakaville teemoille. Näyttelijät ovat lavalla roolissa, mutta samalla myös nuorina ihmisinä käsittelemässä aihetta, jota on vaikea käsittää.
’Tämä tarina täytyy kertoa nyt. Nämä kysymykset täytyy saada esittää nyt’, Jämsä kirjoittaa käsiohjelmassa. Siitä olen ohjaajan kanssa täysin samaa mieltä. — Janne Jämsän ohjauksessa teoksesta on onnistuttu tekemään riisuttu ja vaikuttava kokonaisuus, joka ei vahingossakaan sorru mässäilemään aiheellaan.”
Turun Sanomat, Frida Maria Pessi, 12.9.2020
JO-JO TEATTERI, KEVÄT 2020: ISÄ
”Ranskalaisen Florian Zellerin Isä on näytelmä alzheimerin tautia sairastavasta Aarnesta ja muistisairauden eri vaiheista. Jo-Jo Teatterin lavalla Isä nähdään tiiviinä ja teräväpiirteisenä esityksenä, joka kuvaa muistin heikkenemistä muistisairaan omasta näkökulmasta.
Vaikka Zellerin näytelmäteksti on monipuolinen, siihen on sisäänrakennettu perustavanlaatuinen ongelma, nimittäin riski jäädä jonnekin lämpimän komedian ja koskettavan draaman välimaastoon. Tasapainoilu kahden rinnakkaisen ulottuvuuden välillä on aikaisemmin näkemissäni sovituksissa haitannut kokonaisuutta. Ohjaaja Janne Jämsä on kuitenkin tehnyt oikean ratkaisun kuljettaessaan esitystä selvästi vakavampaan suuntaan. — Yann Tiersenin kiehtovien sävelten ja esityksestä huokuvan levollisuuden avulla tarinaan tuodaan herkkyyttä, joka nostaa myös näytelmän aiheen sen ansaitsemaan arvoon. — Esityksen loppukohtaus kiteyttää tarinan sanoman hienosti. Me kaikki ansaitsemme olla ja elää hyvin silloinkin, kun emme täytä enää niitä raameja, jotka yhteiskunta meille asettaa.”
Turun Sanomat, Frida Maria Pessi, 14.3.2020
SUOMEN KIERTUETEATTERI JA PYYNIKIN KESÄTEATTERI, KESÄ 2019: TATUN JA PATUN SUOMI
”Toimittajan mukana esityksessä oli seitsenvuotiaasta ja melkein kolmevuotiaasta koostuva asiantuntijaraati. Seitsenvuotiaan mielessä Tatussa ja Patussa oli hyvää ihan kaikki, raadin nuorimman jäsenen mielestä ehdottomasti parasta oli savukone. Loistavasti esitys piti otteessaan toimittajamumminkin. Hänelle kirjoista ja yhdestä elokuvasta tähän saakka tuttu parvivaljakko veti Pyynikillä niin hauskan pikakurssin Suomen syvimpään olemukseen, että esityksen loputtua piti hieman harmitella esitysajan liian nopeaa kulumista. Tatu- ja Patu-huumori elää ajassa ja naurattaa katsojia iästä riippumatta.”
Pirkkalainen, Maija-Riitta Merikanto, 10.07.2019
”Lapsikatsojilta täydet viisi tähteä: Pyynikin kesäteatterin Tatusta ja Patusta ei jää puuttumaan romantiikkaa, politiikkaa, eikä lapsen sieluun syvästi uppoavaa pieruhuumoria. — Sisukkaat matkaoppaat Tatu ja Patu ansaitsevat vakituisen paikan kotimaan matkailun kärkiniminä. — Koko perheen näytelmän haaste ja samalla palkinto on se, että samalla pitäisi antaa joitain lapsille ja aikuisille. Ei joko tai, vaan sekä että. Näin katsomossa viihdytään paremmin. Ja juuri tässä Tatun ja Patun Suomi onnistuu. — Kotimaan sukkela ja notkea matkailu ei tarjoa mitään väkisin väännettyä vitsintynkää tai liiaksi aikuisille suunnattua sanailua. Pyllyt eivät juuri katsomossa puutuessa hae parempaa sijaa. Lapset seuraavat sivusilmällä katsottuna tilanteet hienosti loppuun asti. — Samuel Kujala ja Verneri Lilja onnistuvat tekemään omaleimaiset suoritukset ja suuren vaikutuksen yhteensopivuudellaan. Kaksikko ei matki elokuvan luomia mielikuvia, joka voisi herkästi olla Tatun ja Patun rooleissa helmasyntinä. — Jenni Helenius seitsemällä ja Inke Koskinen kuudella roolilla tekevät huiman urakan yltäen upeasti Tatun ja Patun rinnalle ja paikoin jopa ohi. — Toinen koko perheen näytelmän saavutus on kotiin viedyt tuliaiset. Joskus se on tarinan opetus jota makustellaan vielä jälkikäteen, joskus uudestisyntyvä into selata näytelmän alkuperäisteoksia. Tällä kertaa lasten mielet imaisivat mukaan matkailuhalun ja sanailut.”
Aamulehti, Outi Suoranta & Leo ja Siiri Rantala, 05.07.2019
”Nauru raikasi jo alkumetreillä ja vierustoverini totesi heti kättelyssä, että ”Tää on tosi hauska näytelmä!” vaikka sitä oli kulunut vasta pari minuuttia. — Huomasin olevani suu messingillä koko esityksen ajan, sillä olihan tämä nyt herkullista ja hupaisaa katsottavaa. Ihanaa, että lapsille ja lapsenmielisille tehdään tämänkaltaista yhteistä hauskaa, jossa riittää nokkelaa sanailua, mainiota hahmoja (Tatun ja Patun kehonkäyttö viehätti minua erityisesti, takakenossa hämmästely ja jalkatekniikka) ja yllättäviä käänteitä. Ja kyllä, aina pitää mukana olla vähän pieruhuumoriakin ja takaa-ajokohtausta. Toimii aina. Pyynikki mahdollistaa vielä sen, että tapahtumapaikat vaihtuvat ei suinkaan käden -vaan katsomonkäänteessä ja se tuo oman kivan lisänsä. Hienoa myös se, että esityksessä on mahdollista käyttää Pyynikin Kesäteatterin pääohjelmiston lavastusta pienin lisäyksin. — Hienoa Suomen Kiertueteatteri ja koko työryhmä! Lisääääää! Viihdyimme erinomaisesti ja tämä oli kesän 2019 ehdoton valopilkku, väriläiskä ja piristysruiske.” (Lue koko teksti täältä.)
Teatterikärpäsen puraisuja -blogi, Talle Kilpeläinen, 05.07.2019
”Näytelmä lähti vauhdikkaasti käyntiin ja perheemme kuopus oli jo viime kesästä unohtanut, että näyttämö pyörii. Hän hihkui innosta aina, kun näyttämö lähti liikkeelle! — Alusta asti varsinkin 6-vuotias nauroi ääneen ja eli mukana. Näytelmä innosti nauramaan, taputtamaan ja saimmepa hokea mukana kielemme pisintä yhdyssanaakin. Kenelläkään ei varmasti ollut hetkeäkään tylsää 50 minuuttisen esityksen aikana. Lapset huusivat ja nauroivat iästä huolimatta. — Entä sitten pääosien näyttelijät, Samuel Kujala sekä Verneri Lilja? Ihan huikeita. Jätkät vetivät ihan täysillä eläytyen ja saivat porukan nauttimaan. Monen monta roolia näytelleet Jenni Helenius sekä Inke Koskinen olivat myös upeita ja vetivät täysillä roolinsa niin norppana kuin morsiamena. Mahtava pieni porukka! — Tämä oli ehdottomasti suosikkimme kolmesta nähdystä lasten kesäteatterista ja ehdottomasti se, joka antoi eniten eri ikäisille. Kiitos! — Kysyttäessä lapsilta näytelmän parasta kohtaa molemmat ovat kuitenkin sitä mieltä, että paras oli pierukohtaus. Tietenkin. Hah!” (Lue koko teksti täältä.)
Optimismia ja energiaa -blogi, Katja Lehtinen, 05.07.2019
”Pyynikin kesäteatterin Tatu ja Patu -esityksessä on ainesta tulevaisuuden kesäteatteriklassikoksi. — Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun Suomi -kirjasta dramatisoitu sovitus solahtaa sujuvasti Pyynikin maisemiin pyöreän katsomon ympärille. — Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjasta dramatisoitu kesäteatteritykitys imaiseekin kevyesti mukaansa viideksikymmeneksi minuutiksi sekä aikuisen että eskari-ikäisen lapsen. Useimmat esityksen vitsit ovat jo kirjasta tuttuja, mutta näyttämöllä ne heräävät henkiin vielä aivan uudella tavalla. — Esityksen sketsistä sketsiin kulkeva rakenne sopii täydellisesti Pyynikin pyörivän katsomon ympärille. — Kuusivuotias katsoja on vaikuttunut sellaisista yksityiskohdista kuin melkein oikea moottorisaha ja vaahtosammutin sekä ihkaoikea savukone. Sen suurempia erikoistehosteita tai lavastuksellisia kikkailuja ei lapsi hyvin kulkevaan esitykseen edes kaipaa. — Tatun ja Patun sopivan vinksahtaneet tulkinnat Suomen historiasta, kielestä ja kulttuurista naurattavat samalla varmuudella kuin Havukaisen ja Toivosen kirjoissa. — Kuin Monty Pythonia lapsen taajuudelle viritettynä. — Kaiken hassuttelun ohessa saattaa katsomossa vahingossa myös oppia jotain Suomen historiasta. Ennen syksyn historiankokeisiin menemistä tosin kannattaa ehkä vielä tarkistaa, missä kohdissa kyse oli faktoista ja missä Tatun ja Patun väärinymmärryksistä. — On oikeastaan vähän erikoista, että Tatu ja Patu ovat kesäteatterinäyttämöllä tänä kesänä vasta ensimmäistä kertaa. Niin hyvin he sinne sopivat kajahtaneen mutta fiksun huumorinsa kanssa. Voisikin kuvitella, että tulevaisuudessa Outolan poikien toilailusta pääsee nauttimaan kesäteatterissa myös muualla kesä-Suomessa kuin Tampereella.” (Lue koko juttu täältä.)
Kulttuuritoimitus.fi, Kaisa Järvelä, 05.07.2019
KAARINA-TEATTERI, KEVÄT 2019: NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ
”Janne Jämsän ohjaus Kaarina-Teatterissa tekee Wuolijoen käsikirjoitukselle kunniaa ja tuo näyttämölle tiheätunnelmaisen klassikkodraaman. Näyttelijäntyö on kaarinateatterilaiseen tapaan uskottavaa. — Niskavuoren vanhan emännän kuolema on kaunis ja koskettava kohtaus. — Musiikkina käytetty teknohaitari on – hämmästyttävää kyllä – toimiva valinta.”
Kaarina-Lehti, Maria Kesti, 20.03.2019
”Jos sattuu arvelemaan, että Niskavuori-sarjan näytelmät on ajat sitten kaluttu loppuun, kannattaa suunnata kulkunsa Viipurintielle. Kaarina-teatterin tuore Niskavuoren nuori emäntä tarjoaa kaikessa perinteellisyydessään verevän ja puhuttelevan katsomiskokemuksen.
Kaikenlainen keinotekoinen modernisointi on tälle tulkinnalle tyystin vierasta. Niskavuoren ihmiset ovat aikalaisiamme ilman, että asiaa tarvitsee mitenkään tyrkyttää.
Janne Jämsän intensiivinen ohjaus kairautuu henkilösuhteisiin pikkupiirtoja myöten. Koko työryhmän saumaton yhteispeli rakentaa esityksen, joka on uskollinen Hella Wuolijoen teräville ja usein pisteliäille repliikeille; samalla teksti kantaa vaivatta nykypäivään.
Niina Suvitien jykevää lavastusta hallitsee rusthollin tuvan kehikko, jota on mahdollista teknisesti myös pyörittää. Näin siitä kasvaa esitysrytmiäkin tehokkaasti luova tekijä, jonka pyöräytykset kiteyttävät juonellisten tilanteiden ydinkohtaukset. — Kaarina-teatterin Niskavuoren nuori emäntä on lujien, sisäistettyjen roolitöiden komea kokonaisuus.”
Turun Sanomat, Jouko Grönholm, 18.03.2019
TURUN NUORI TEATTERI, KEVÄT 2019: HEINÄHATTU, VILTTITOSSU JA PAMELA-TÄTI
”Vaikka näytelmä on nähty samalla lavalla ennenkin, uudella työryhmällä siitä saadaan rakennettua kokonaan uudenlainen elämys. Jämsän ohjauksessa korostuvat etenkin rento vuorovaikutus ja jokaisen näyttelijän mahdollisuus toteuttaa itseään lavalla. — Nuoreen näyttelijäjoukkoon mahtuu paljon osaamista ja tuttuun tapaan lavalla nähdään parivaljakoita, joiden välille huumori syntyy eroavaisuuksien ja hahmojen keskinäisen vuorovaikutuksen kautta. Lilli Laurikainen ja Helmi Laurinen ovat sympaattisia ja energisiä Heinähattuna ja Vilttitossuna. Noora Grundström ja Elmeri Karlsson hauskuuttavat poliisiduona, ja Saana Saapunki ja Kaisa Karlström hurmaavat Alibullenin neiteinä. — Laajempaan komedian historiaan tarinan kytkevät Sorkkarauta-Salonen (Oiva Heinonen) ja Viila-Voutilainen (Onni Heinonen), jotka valeasuissaan sekoittavat pakkaa moneen otteeseen. Etenkin Salosen muuntautuminen herttaiseksi Pamela-tädiksi on hersyvää katseltavaa. Nauruhermoja kutkuttelevat myös Kattilakosken perheen vanhemmat. Hanna-äidin (Petra Myllyperkiö) hermoromahdus on taiten toteutettu, aivan kuten Matti-isän (Atte Lehto) intohimoinen ötökkätutkimuskin. — Turun nuoren teatterin lavalta löytyy jälleen kerran monta hyvää laulajaa ja etenkin kuoron kanssa vahvistetut musikaalinumerot Ira Tuppuraisen koreografioihin yhdistettynä toimivat hyvin.”
Turun Sanomat, Frida Maria Pessi, 19.02.2019
POLEENIN TEATTERI, SYKSY 2018: 39 ASKELTA
”Poleenin teatteri tarjoaa pikkujoulujen aikaan laadukasta viihdettä Janne Jämsän ohjaamana. John Buchanan ja Alfred Hichcockin 39 askelta on ohjattu, näytelty, visualisoitu sekä äänimaisemoitu erittäin hyvin. Voisin lopettaa arviointini tähän, mutta haluan eritellä muutamia näytelmän osasia. — Janne Jämsän ohjaus on mietitty pienintä piirtoa myöten. Hän on saanut näytelmässä työryhmän toimimaan tarkalla ajoituksella ja huolellisella näyttelijäntyöllä. — Ohjaajan käden jälki näkyy (ja kuuluu) näyttämöllä, mutta vain positiivisella tavalla. En muista nähneeni Pieksämäellä toista teatteriesitystä, josta minulla olisi vain positiivista sanottavaa. Kiitos siitä 39 askeleen työryhmälle. — Näytelmässä oli pieniä ja suuria rooleja, mutta ei pieniä ja suuria näyttelijöitä. Tarkoitan, että jokainen rooli tehtiin näyttämöllä yhtä keskittyneesti ja taidokkaasti. — Menkää, ihmiset, katsomaan laadukasta teatteriviihdettä.”
Länsi-Savo, Minna Partonen, 20.11.2018
”Jotain erilaista, millaista Pieksämäellä ei ole koskaan ennen nähty. Näin lupasi ohjaaja Janne Jämsä ennen ensi-iltaa, ja sen myös 39 askelta lunasti lauantaina. Esitystä voi varauksetta suositella katsojalle, joka kaipaa pikkujoulukaudella kepeää mutta ei aivotonta viihdettä. — Kaiken kaikkiaan 39 askelta on rohkea, älykäs ja erilainen komedia, jossa on leveyttä tavoittaa hyvinkin erilaisia teatterissa kävijöitä. — Kun rooleja on 95 ja näyttelijöitä yhdeksän, vaatii se aikataulutukselta, roolitukselta ja näyttelijöiltä paljon. Komedia ammentaa paitsi käsikirjoituksen sutkautuksista ja juonen kiekuroista myös teatterin omista tyylikeinoista. Lavastus on minimalistinen ja erilaisia tykötarpeita paitsi liikuttelevat myös esittävät näyttelijät. — Vaikka huumorista iso osa lankeaa koko työryhmälle tyylikeinojen ja teatterin maneerien taidokkaassa hyväksikäytössä, onnistuneella näyttelijätyöllä on oma osansa. — Erityisen paljon lämmitti (Santeri) Kirjavaisen esittämä heilaava professori, jonka tuohtumus saa väkisinkin ajattelemaan kaikkia erilaisia versioita Hitler kuulee -videosta – ja tuskin viittaus nettimeemiin on vahinko.”
Pieksämäen lehti, Veera Järvenpää, 13.11.2018
TURUN NUORI TEATTERI, KESÄ 2018: TUHAT JA YKSI PALJASTUSTA
”Turun nuori teatteri irrottelee ajankohtaisista aiheista hauskasti, rennosti ja taidokkaasti. — Tuhat ja yksi paljastusta jatkaa Turun nuoren teatterin kesäisten musiikkihupailujen perinnettä. Konseptia on kuitenkin uudistettu, kun juonellisesta näytelmästä on siirrytty revyyseen. Uudistus on tervetullut ja raikas, sillä aikaisemmat käsikirjoitukset alkoivat jo noudattaa tiettyä kaavaa. — Ohjaaja Janne Jämsän sekä näyttelijöiden Esme Kaislakarin, Inke Koskisen ja Arttu Soilumon käsikirjoittamat sketsit ovat ajankohtaisia ja hauskoja. Osansa saavat niin aktiivimalli, kokeellinen lääketiede kuin asiakaspalvelijan arki. Vitsit vedetään sopivasti överiksi ja esityksen maailma pysyy eheänä, vaikka sketsien välille ei varsinaista punaista lankaa pingotetakaan. — Jatkumoa kokonaisuuteen tuo paha pappi, joka tavataan esityksessä useampaan kertaan. Papin näkemykset häistä, ristiäisistä ja hautajaisista ovat melkoisen epäkristillisiä, mutta kaikessa hävyttömyydessään hahmo on varsin herkullinen. Lisää ulottuvuutta pahaan pappiin saadaan sillä, että jokainen kolmesta näyttelijästä ottaa roolin haltuunsa vuorollaan ja vie sitä rohkeasti omannäköiseensä suuntaan. — Toinen sketsi, joka saa yleisön ulvomaan naurusta on teatteri-ilmaisun ohjaajan vetämä aktiivimallikurssi työttömille. Tässäkään sketsissä mikään ei ole pyhää ja hahmot pusketaan äärimmilleen. Lopputulos on lähes täydellinen, ja etenkin Kaislakarin teatteri-ilmaisun ohjaaja -hahmossa olisi potentiaalia jatkojalostukseenkin. — Näyttelijäsuoritukset ovat – kuten Turun nuoren teatterin esityksissä yleensäkin – rentoja ja taidokkaita. Kaislakari ja Koskinen saavat esitellä jälleen kerran kykyjään pesunkestävinä komedienneina ja valloittaa lavan valovoimallaan. Tällä kertaa huomio kiinnittyy kuitenkin eniten Soilumoon, joka on kehittynyt niin näyttelijänä kuin laulajana huimasti ja alkanut selvästi löytää mukavuusalueensa lavalla. — Sketsien välissä esitetyt musiikkikappaleet ovat jälleen kerran hyvin valittuja, hauskasti uudelleensanoitettuja ja loistavasti esitettyjä. Etenkin Pete Parkkosen Kohta sataa -kappaleelle silmää iskevä It’s raining men-tulkinta on napakymppi. Esityksen todellinen kliimaksi on kuitenkin Pahan papin Antti Tuisku -cover Pappi on irti, ja siksi onkin vähän harmi, että sen perään esitetään vielä pakollinen loppulaulu.”
Turun Sanomat, Frida Maria Pessi, 01.07.2018
LINNATEATTERI, SYKSY 2016: TELL ME ON A SUNDAY
”Janne Jämsän ohjaus, Netta Dahlbergin roolihahmo ja Kari Mäkirannan säestys muodostavat laadukkaan, tarkasti harkitun kokonaisuuden, joka jätti pitkäksi aikaa hyvälle mielelle. —- Kohtauksiin oli saatu oikea tunnelma hyvin pienillä keinoilla, muutamalla olennaisella esineellä ja pelkistetyllä lavastuksella. Ohjauksessa oli mukana myös runsaasti inhimillistä huumoria ja terävääkin ironiaa nyky-yhteiskunnan ilmiöitä kohtaan. — Ohjauksessa on mukana myös tervettä ironiaa. Alkuun luulin hahmoa stereotyyppiseksi bimboblondiksi, mutta laulu laululta hänestä paljastui herkullisen itseironisia kerroksia, huumoria ja yllättävää tahdonvoimaa. Hän ei kovin kauaa katsellut pettävää miestä ja haistatti pitkät myös ystävälle jolta ei kuulunut kuin kettuilua. Hän ehkä vajosi epätoivoissaan olemaan ukkomiehen toinen nainen, mutta itsetunto alkoi nopeasti naputtaa ja hän lopetti suhteen. Kumppanit olivat niitä, jotka jäivät ruikuttamaan hänen peräänsä. — Kaiken kaikkiaan voin siis lämpimästi suositella. Tell Me on a Sunday on kaikin puolin laadukasta teatteria ja suoraan sanoen yksi viime vuosien parhaita näkemiäni musikaaliohjauksia.”
One Night in Theatre, Laura Ulmanen, 16.10.2016
”Pidän kovasti Tell me on a Sundayn musiikkidramaturgiasta, joka vuoristoradan lailla kuljettaa kuulijan tapahtumasta ja tunnelmasta toiseen. Kepeästä romanttisuudesta voidaan äkkiarvaamatta singahtaa koomiseen teatraalisuuteen tai miltei vakavasti otettavaan dramatiikkaan. — Netta Dahlberg on mainio komedienne, mutta tulkitsee vivahteikkaasti myös tarinan traagisemmat sävyt. — Monissa teatterimusiikin liemissä keitetty Kari Mäkiranta loihtii digitaalisesta flyygelistään tarinan tunnelmia mainiosti tukevan säestyksen. Mäkiranta myös taipuu vähäeleisesti mutta uskottavasti pieniin rooleihinsa, mikä synnyttää monologiseen esitykseen mukavasti dialogista ulottuvuutta. — Romanttisessa kepeydessään ja pienimuotoisuudessaan Tell me on a Sunday ei oikeastaan poikkea suuresti Linnateatterin ohjelmistollisesta linjasta. Lloyd Webberin ihastuttavan musiikin ja karismaattisen Dahlbergin ansiota esityksessä on kuitenkin sellaista taiteellista intohimoa, joka teatterin viimeaikaisesta tarjonnasta on pitkälti jäänyt uupumaan.”
Turun Sanomat, Annina Karhu, 06.10.2016
”Rikkautta kokemukseen tuovat myös kauniit kuvat, joita musikaalin kohtaukset ja tunnetilat luovat. Vaikuttavin lienee hetki, jossa päähenkilö istuu kauniissa mekossaan lattialle heitettyjen ruusujen keskellä. — Webberin käden jälki on tunnistettavissa ja tekee muuten minimalistisesti toteutetusta musikaalista suuren. Päähenkilö tavoittelee täyden kympin vaimoutta, katsoja saa ainakin kylmien väreiden perusteella täyden kympin musikaalielämyksen. Ohjaaja Janne Jämsä on tehnyt vaikuttavaa työtä.”
Spottimedia, Nora Palonen, 06.10.2016
POLEENIN TEATTERI, SYKSY 2014: VILLISORSA
”Henrik Ibsenin vanha klassikko on saanut tuoreutta Mikko Roihan uudesta käännöksestä. Yli sata vuotta sitten ollut ensi-ilta varmaankin nostatti moraalisia aaltoja aikalaisistaan, samoin Poleenissa nähty Janne Jämsän ohjaama, sovittama ja visualisoima esitys. — Roihan ja Jämsän sovitus asettaa myös näyttämöllisen toteutuksen uuteen asentoon. Esitys on vahvasti visualisoitu, ibseniläinen symboliikka on läsnä, mutta nykyajassa. — Esityksen valo- ja äänisuunnittelu on tehokasta ja visualisointi sekä puvustus ansaitsevat maininnan. — Janne Jämsän näyttelijäkunta suoriutuu, sanoisin vaikeasta, tehtävästä ehjin nahoin. Juhlanäytelmän pitääkin olla haastava ja sitä Villisorsa on. — Siipirikko villisorsa kuolee, mutta myös nuori tyttö. Miten totuus kohtelee meitä. Laukaus punertaa Poleenin näyttämön.”
Länsi-Savo, Timo Heimonen, 06.10.2014
”Nuoren Janne Jämsän ja Mikko Roihan käsissä Henrik Ibsenin 1884 kirjoittama Villisorsa muokkaantuu tähän päivään ja tähän hetkeen, elämänvalheeseen. Nyt niin kuin silloinkin raha ja seksi ovat ne voimat, jotka maailmaa pyörittävät ja kaikki muu pyörii siinä sivussa. — Toteutus on hieno, lavastuksen minimaalinen yksinkertaisuus yhdistetään visuaalisesti upeaan tekniikkaan, molemmat tukevat toisiaan onnistuneesti. — Vakava, mutta ajoittain jo tragikoominen esitys pistää ajattelemaan, tuskin kukaan poistui ensi-illasta miettimättä näkemäänsä. — Kolmen polven sotkuiset sidokset risteytyvät yllättävissä paikoissa. Väkisin syntyy ajatus, että onko tarpeen tietää kaikki? Jos ihminen on onnellinen vallitsevissa olosuhteissa, niin haittaako se, että elää valheessa? Ja jos ei villisorsa näe merta tai taivasta, osaako se niitä kaivata? — Villisorsa herättää paljon kysymyksiä ja antaa vähän vastauksia. Näytelmä sopii oivallisesti kulttuurikeskus Poleenin juhlavuoteen kuvastaen maailman monimutkaisuutta. Asiat voi nähdä niin monin tavoin. Yhdenlainen näkemys voi olla yhtä oikea, kuin toisenlainen.”
Joroisten lehti, Päivi Anias, 02.10.2014
”Janne Jämsä näyttää kyntensä ensimmäisen vakavan draamansa ohjaajana Pieksämäen Poleenissa. Kulttuurikeskus juhlii 25-vuotistaivaltaan Jämsän ohjaamalla norjalaisen Henrik Ibsenin (1828–1906) Villisorsa-klassikon modernisoidulla versiolla. Liki 130-vuotiaan näytelmän modernisointi ja vapaa suomennos on Mikko Roihan. — Jämsän panos sovitukseen tekee näytelmästä ravisuttavan kokemuksen. Poleenissa on harvoin tarjolla vastaavaa teatteriherkkua. — Ibsenin vahva tarina totuuden mielekkyydestä istuu erinomaisesti nykyaikaan. Harkittu vähäeleisyys nostaa pääosaan tarinan sisällön, eikä ajalla, missä kaikki tapahtuu ole merkitystä. — Näytelmä alkaa, kun ensi-iltayleisö vasta etsii paikkojaan katsomossa. Seitsemän roolihenkilöä aloittaa esiripun edessä uuvuttavan tuolileikin, istuvat valkoisiin muovituoleihin, nousevat ylös, vaihtavat paikkaa ja asentoja ja taas sama alusta. Mitä tämä oikein on? — Tuolileikki tekee selväksi, ettei nyt ole tarjolla ihan tavanomaista. Toinen tavanomaisesta poikkeava elementti on osittain katsomoon laajeneva näyttämö, mihin nuoren tytön roolissa nähtävä Katriina Poso kiipeää katsomosta. Ratkaisu imaisee yleisön mukaan tarinaan. —- Kaikki näyttelijät esiintyvät Roihan version tapaan omilla etunimillään. Se lisää näytelmän intensiivisyyttä. — Katsojalle tarjotaan ensimetreiltä asti juuri sopivasti ärsykkeitä siitä, mitä on odotettavissa. Kehä pienenee ja pienenee. On pakko pidättää hengitystä. Joko kaikkien aavistama totuus paljastuu? — Jämsän tarkkanäköistä ohjausta tukee niukka lavastus ja harkittu visualisointi, mihin ohjaaja on itse vaikuttanut yhdessä pukusuunnittelijan Susanna Pohjolaisen kanssa. — Musiikki- ja ääniefektit täydentävät onnistuneesti latautunutta tunnelmaa. — Näyttämön täyttävä, muovitettu huone toimii kolmiulotteisesti. Se on ankea kellari, minkä nurkassa pelastettu villisorsa kyyristelee. Huone heijastaa myös toista todellisuutta. Huoneeseen hautautuu monta unelmaa. — Mykän Katriina-tytön herkkä tanssi varjokuvansa kanssa ensimmäisellä puoliajalla nostaa kyyneleet silmiin. Marjo Vartelan koreografia osuu totisesti kohdalleen. Vaikka nuori Katriina ei sano näytelmässä sanaakaan, hän välittää kehollaan sellaista nuoren ihmisen tuskaa, että puistattaa. — Näytelmässä sahanomistajan poika (Olli-Matti Koistinen) palaa vuosien jälkeen kotiin. Hän huomaa kauhean valheen, missä lapsuudenystävä (Pertti Selonen) elää ja päättää paljastaa totuuden. Sillä on tuhoisat seuraukset. Koistisen julmuuden edessä tekee mieli pompata ylös ja huutaa: Lopeta! Sinulla ei ole oikeutta tehdä tätä. Kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä ja välittävät aitoja tunteita. He ovat oikeasti läsnä näytelmän tunnelmassa. — Yleisö ei voi väistellä näytelmän karmeaa huipennusta, sillä valot syttyvät hetkeksi katsomoon. Kaikkien katseet nauliutuvat elottomaan Katriinaan. Totuus on siinä, eikä kukaan pääse sitä pakoon. — Kun näytelmä loppuu, katsomossa on hetki ennen lopputaputuksia aivan hiljaista. Jokin on koskettanut.”
Savon Sanomat, Vuokko Viljakka, 30.09.2014
”En olisi toivonut kenenkään muun kuin Janne Jämsän ohjaavan Kulttuurikeskus Poleenin 25-vuotisjuhlanäytelmän. Ainakin minun sukupolvelleni hän on yhtä kuin Poleenin teatteri. Poleenia vuoden nuorempi Jämsä tuo kotilavalleen Mikko Roihan suomentaman version Henrik Ibsenin 1800-luvulla käsikirjoittamasta Villisorsasta. Alkuperäisteos on vanha, mutta sen tematiikka sopii surullisen hyvin suomalaiseen nyky-yhteiskuntaan. — Vaikka Villisorsan tapahtumat ovat murheellisia, on näytelmän symboliikka kaunis. Villisorsa on mielestäni arvokas valinta Poleenin juhlavuoden näytelmäksi. — Jämsän lauantaina ensi-iltansa saanut Villisorsa on pelkistetty, näyttelijäntyöhön keskittyvä, draama. Näyttelijäkaartissa ei ole heikkoja lenkkejä, vaan Poleenin lavalta entuudestaan tutuista näyttelijöistä jokainen on omaksunut roolinsa hyvin. Rankka teksti selvästi koskettaa näyttelijöitä, ja se näkyy kaikkien roolisuorituksissa. — Muovikasvit ja muoviset puutarhatuolit ovat rumia, mutta ankeudessaan ne kiehtovalla tavalla sopivat näytelmään. Lavastuksen suurin elementti on akvaariomainen tila, jonka takaseinään tehtävät heijastukset ovat visuaalisesti kauniita. Vahvan musiikin kanssa ne ovat kokeellisia taide-elämyksiä, jotka tuovat perinteiseen näytelmään modernia otetta. — Ensi-iltaesitystä seuraavana päivänä Jämsän Villisorsasta parhaiten mieleen muistuvat alku ja loppu. Aloitus on luova. Näyttelijät siemailevat lavalla kuohuvaa, kun katsojat vasta astelevat saliin. Ilakointia seuraava näyttelijöiden tuolileikki on hauska ja sopivan hullu intro näytelmälle. Näytelmän lopetus on alun vastakohta. Se on julma ja sokeeraava, veret seisauttava hetki. Viimeistään se koskettanee paatuneintakin katsojaa. — Iloisissa merkeissä Poleenia ei juhlisteta, mutta kaiken ei aina tarvitse olla iloista ja helppoa. Taiteen tehtävä on avata ihmisten silmiä myös vaikeille asioille. — Jämsän rakkaudesta Poleeniin kertoo rohkeus tarttua haastavaan suurteokseen juhlavuoden kunniaksi. Ensi-illan kutsuvierasyleisön rakkaudesta Jämsää kohtaan puolestaan kertovat näytöksen jälkeiset seisoma-aplodit. — Janne Jämsä on Taiteilija isolla T:llä, ja hän menee urallaan teatterin parissa vielä pitkälle. 25-vuotias Poleeni saa olla ylpeä kasvatistaan.”
Pieksämäen Lehti, Petra Nykänen, 29.09.2014
RYHMÄPAINE, KESÄ 2014: KAISLIKOSSA SUHISEE
”Teatteriryhmä Ryhmäpaine valloittaa värikkäällä, hyväntuulisella ja raikkaalla työllä. Kati Kaartisen käsikirjoitus on oivallista tekoa. Repliikit hyväilevät ja kutkuttelevat katsojan kielikorvaa, sanonnoilla sutkauttelu pelastaa kurjan mökkipäivän murjotuksilta. Ohjaaja Roosa Lindeman ja näyttelijät ottavat rooleista kaiken totuusarvon irti. — Johanna Tuokko ja Janne Jämsä tekevät oivalluksia ja purevan realistisia viitteitä viliseviä rooleja, joista Saukko-isää poikasineen voisi kehaista unohtumattomaksi tai ainakin osuvaksi.”
Kouvolan Sanomat, Anna-Maija Järvi-Herlevi, 15.07.2014
RYHMÄPAINE, KESÄ 2013: HEINÄHATTU, VILTTITOSSU JA LITTOISTEN RIIVIÖ
”Heinähattu ja Vilttitossu sykkii iloa nuorten teatteriryhmän käsissä. — Teatterielämys Kulttuuritalon Duxin pihalla on Kristiinan kulttuurikesän pieni helmi. — Lahtelais-helsinkiläinen teatteriryhmä Ryhmäpaine saa Sinikka ja Tiina Nopolan mainioon lastenteatteritekstiin sykettä, josta aikuinenkin nauttii. Mutkaton teksti saa lisäsärmää tarkkasilmäisestä huumorista. — Janne Jämsän ohjaamassa esityksessä rytmi on kohdallaan. On helppo yhtyä kenraaliharjoitusta seuranneen herran kommenttiin: – Tämä oli kesäni iloinen hetki.”
Suupohjan Sanomat, Aune Waronen, 05.07.2013
POLEENIN TEATTERI, SYKSY 2012: KYMMENEN TIKKUA LAUDALLA
”Pieksämäen Poleenin Teatterin syyskauden ainoa oma tuotanto, Kymmenen tikkua laudalla -näytelmä ottaa huomioon koko perheen. — Tarina raapaisee kevyesti monia kipeitä asioita, parisuhdeongelmia, lasten pelkoa, vanhusten yksinäisyyttä ja alkoholismia, mutta ei jää kieriskelemään niihin. — Susanna Pohjolainen työryhmineen (visuaalinen suunnittelu) ja Anna Nykänen (valosuunnittelu) ovat taikoneet näyttämölle lapsellisen iloisen ilmeen niin, että sadun tuntu pysyy tiukasti tarinassa mukana. — Kirsi Selonen eläytyy hyvin pieneksi tytöksi ja Pertti Selonen on uskottava Annan teiniveli, vaikka ovatkin oikeasti aikuisia. — näytelmän ehdoton tähti on Bella (Vilma), elävä koira.”
Savon Sanomat, Vuokko Viljakka, 27.09.2012
PAPPILAN PIHAN KESÄTEATTERI, KESÄ 2012: HEINÄHATTU, VILTTITOSSU JA PAMELA-TÄTI
”Pappilan tämän kesän näytelmässä lähes kaikki on osunut täydellisesti nappiin. Roolitukset eivät olisi voineet mennä paremmin, ja vaikuttaa siltä, että ohjaaja Sami Sivonen on saanut tämän kaupungin ehdottomat lastenteatterin helmet yhtäaikaa näyttämölle. Tai tässä tapauksessa nurmikentälle. — Janne Jämsä puolestaan on kuin luotu lastenteatteriin tai vähintään Matti Kattilakosken rooliin. Tämä kastematoja intohimoisesti palvova omituinen perheenisä ei aina jaksa pysyä vaimonsa tai lastensa perässä, ei ainakaan silloin, kun kyseessä on mehevä mato. Jämsän suoritukselle katsoja saa nauraa läpi näytelmän. — Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti voidaan helposti nimetä Pappilan pihan kesäteattereiden parhaaksi näytelmäksi koskaan.”
Pieksämäen Lehti, Tara McLees, 20.06.2012
POLEENIN TEATTERI, KEVÄT 2012: PUHDISTUS
”Janne Jämsän lavastus ansaitsee kehut. Kaikki on selkeää ja yksinkertaista, mustaa ja valkoista. Siitä huolimatta Aliiden pikkuinen talo tuntuu kodikkaalta ja todelta. Ainoa, mitä jäin lavastuksesta kaipaamaan, olivat punaiset tomaatit. Nyt Aliiden ryppyiset kädet kuorivat vain kalvakoita sipuleita. Karuja lavasteita tukevat onnistuneet valot ja projisoinnit.”
Savon Sanomat, Vuokko Viljakka, 14.02.2012
”Onnistunut vastapari ovat Janne Jämsän metsäveli Hans ja Jari Kauppisen kommunisti Martin. Jämsä koskettaa eniten kohtauksessa, jossa hän näkee näyn vaimonsa (Niina Parkkonen) ja tyttärensä (Disa Mattson) Siperian matkasta. — Poleenin iso näyttämö on harrastajateatterille haastava tila täytettäväksi. Kiitos hyvän taiteellisen ja teknisen toteutuksen, on syntynyt tiivis ja koskettava esitys.”
Länsi-Savo, Ilona Kolberg, 14.02.2012
”Poleenin lavalla on löydetty oiva tapa käsitellä tarinan kerroksellisuutta. Koko tila käytetään hyväksi, ja osa takaumista näytellään läpikuultavan verhon takana. Lavastaja Janne Jämsä on onnistunut työssään erinomaisesti.”
Warkauden Lehti, Erikka Mannila, 14.02.2012
”Janne Jämsä on laatinut näytelmän uskottavan lavastuksen. Sen oivallus on takaumien esittäminen ohuen kankaan takana, jolloin vaikutelmaksi tulee utuisuus. Raskasta muistoa on helpompi tarkastella sellaisena. Janne Jämsä esittää myös Hans Pekkiä, nuoren Aliiden rakkauden kohdetta. — Annikki Saha, Tanja Kauranen, Miia Hytönen ja Janne Jämsä ovat hyvässä vuorovaikutuksessa keskenään ja ryhmänä tekevät tasapainoisen suorituksen. — Poleenin Teatterin Puhdistus on koko työryhmän suuri ponnistus, se on kunnianosoitus naapureillemme virolaisille ja kaikille niille ihmisille, jotka ovat joutuneet kärsimyksen pyörteeseen ideologioiden kamppailun muuttuessa säälimättömäksi taisteluksi vallasta. Pieksämäen versio Puhdistuksesta on huolellisesti toteutettu muunnos suuresta teemasta. Tarvitsemme tärkeitä asioita käsitteleviä näytelmiä ja otamme ne kiitollisuudella vastaan.”
— Annikki Saha on yhtä Aliidensa kanssa. Hän sekä nuorta Aliide Truuta esittävä Tanja Kauranen ja Janne Jämsä Hans Pekkinä muodostavat oivallisen taikapiirin.
Pieksämäen Lehti, Jaana Virtanen, 22.02.2012
POLEENIN TEATTERI, SYKSY 2010: PIENI TULITIKKUTYTTÖ
”Koko perheen näytelmä itkettää aikuisia Poleenissa. — Laulukohtauksienkaan aikana liikutusitku ei ota loppuakseen. — Lavasteet ja valot ovat upeat.”
Pieksämäen Lehti, Veera Järvenpää, 22.11.2010
POLEENIN TEATTERI, SYKSY 2009: RAKKAUDESTA MINUUN
”Poleenin Teatterissa pyörii näytelmä, minkä palaset loksahtavat erinomaisesti paikoilleen. — Keitosta ei voi olla maistamatta myös sen apuohjaajan, nuoren Janne Jämsän siihen ripottamia, mainioita mausteita. Myös visualisointi ja projisoinnit ovat Jämsän käsialaa.”
Savon Sanomat, Vuokko Viljakka 03.10.2009
RYHMÄPAINE, KEVÄT 2009: BANG BANG YOU’RE DEAD
”Teatterin on aina oltava elämän puolella. Teatterilla on rajaton henkinen voima kaivella yhteiskunnan mätäpaiseita ja puuttua syrjittyjen ja väärinymmärrettyjen kohteluun: muuttaa yleistä mielipidettä asioista. Kannaksen lukion Bang bang you’re dead pistää niin tekijänsä kuin yleisönkin koville. Se on rankka ja suorapuheinen. — Kannaksen lukion Janne Jämsän diplomityönä ohjaaman esityksen anti on esittäjien sanomisen aitous. Teatraalinen ylidramaattisuus on karsittu, teksti vyöryy suoraan katsojan päähän kysymään, mitä minunkin pitää asialle tehdä, ja käynnistää katsojan päässä oman monologin. Eikä kukaan voi olla enää kylmä, kun päähenkilön Anna Pukkilan hienosti sisäistetyt voimakkaat reaktiot räjähtelevät ja purkautuvat kontrastinaan lähes hyytävän tunteeton muu näyttelijäjoukko vakuuttavana, hienosäätöisen julmana, syyttävänä ja voimakkaana. — Kannaksen lukion näytelmän ja tekstin ansiot ovat mittavat: se aukaisee ja vapauttaa katsojan esityksen jälkeen monenikäisen ihmissielun ahdistusta terapoittavaan keskusteluun suomalaisesta tulevaisuuden toivosta – nuorisosta – ja meistä vanhemmista heidän huonoina, ajastajälkeenjääneinä mukaymmärtäjinään.”
Lahen uutisia, Tarmo Virtanen 22.01.2009