Olen työskennellyt erikokoisissa teattereissa vuodesta 2008 lähtien. Tänä aikana olen kasvanut teatterintekijänä huomattavissa määrin: erilaiset työympäristöt ja ammattitaitoiset kollegat ovat opettaneet ja kannustaneet rakentamaan omanlaista ja omannäköistä teatteri-identiteettiä. Teatterityön miellekkyys onkin juuri siinä: jokainen ammattilainen on erilainen ja voi kehittää ammattitaitoaan omannäköisekseen, painottaen ammattitaitoaan eri asioihin. Vahvuuksiani teatterityössä ovat monipuolisuus, avoimuus ja tarkkuus. Olen omaksunut teatterituotannoille olennaisen rytmin ja kaaren, ja tuotantojeni aikataulut syntyvät kuin luonnostaan, ilman puskemista.
Lähetän mielelläni lisää työnäytteitä katsottavaksi. Ota yhteyttä, niin kerron osaamisestani lisää!
LIIKETOIMINTAOSAAMINEN
ESIHENKILÖTYÖ JA JOHTAMINEN
Helmikuusta 2018 lähtien olen toiminut oman yritykseni (Tuotantoyhtiö Jämsä Oy) toimitusjohtajana työllistäen kymmeniä ihmisiä eri pituisiin työsuhteisiin. Tämän lisäksi olen työskennellyt yli 25 produktiossa teatteriohjaajana, jolloin vastuualueellani on ollut taiteellisen työn sekä työryhmän johtaminen.
TALOUS
Excel on suuri rakkauteni. Pidän sillä naputtelusta ja laskemisesta. Budjettien laskeminen ja niiden seuraaminen on minulle helppoa ja yllättävän vaivatonta. Tuotantobudjetit ja raportoinnit sujuvat vuosien kokemuksella. Kirjanpidot ovat tulleet tutuksi yritystoimintani kautta, jota olen harjoittanut jo vuodesta 2010 lähtien – ensiksi toiminimen kautta ja myöhemmin osakeyhtiömuotoisen yritykseni kautta.
APURAHAT
Vuodesta 2013 lähtien olen aktivoitunut hakemaan apurahoja eri instansseilta, esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriöltä (saatu 2013, 2020 ja 2021), Turun Teatterisäätiöltä (saatu 2017, 2018, 2019 ja 2020) sekä Alfred Kordelinin säätiö (saatu 2020). Apurahoja olen hakenut niin yksityishenkilönä kuin yhdistyksen, yrityksen tai työryhmän edustajana.
YHTEISTYÖKUMPPANUUDET JA SPONSOROINTI
Työskennellessäni Uudessa Iloisessa Teatterissa olin mukana hoitamassa teatterin yhteistyökumppanuuksia. Etsin myös aktiivisesti uusia yhteistyökumppaneita tarpeen mukaan.
TEATTERI-ILMAISU
OPETTAMINEN JA OHJAAMINEN
Olen toiminut vuodesta 2008 lähtien teatteri-ilmaisun opettajana mm. Pieksämäen Seutuopistossa. Vuonna 2012 toimin myös Pieksämäen Seutuopiston taideaineiden opettajan sijaisena.
Ohjaajana olen kiinnostunut monenlaisista teoksista; vuosien aikana olen ohjannut vauvateatteria, koko perheelle suunnattuja esityksiä, draamaa, komediaa kuin musikaalejakin. Otteita ohjaamieni esitysten kriitikeistä voit luketa täältä.
ESIINTYMINEN
Olen monipuolinen ja kokenut esiintyjä. Vuodesta 2008 lähtien olen toiminut juontajana ja esiintyjänä useissa erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
TUOTANTOPROSESSIT
AIKATAULUTUS JA KALENTERISUUNNITTELU
Aikatauluttaminen ja kalenterisuunnittelu on myös yksi suurista rakkauden kohteistani. Tuottajana ja ohjaajana työskennellessäni rakennan mielelläni selkeät ja toimivat aikataulut, joissa on otettu huomioon ryhmän resurssit kaikin puolin. Kalenterisuunnittelusta olen ollut vastuussa omien tuotantojeni lisäksi myös mm. Linnateatterissa, jossa parhaimmillaan olen rakentanut esityskalenteria neljälle eri näyttämölle.
OHJELMISTOSUUNNITTELU
Ohjelmistosuunnitteluun olen osallistunut pääasiallisesti työskennellessäni Kulttuurikeskus Poleenissa, Linnateatterissa kuin omassa yrityksessänikin. Linnateatterissa työnkuvaani kuului vierailuohjelmiston suunnitteleminen ja esitysten buukkaaminen.
KIERTUETUOTANTO JA KIERTUE-ESITYSTEN MYYNTI
Kiertuetuotantoa olen tehnyt niin Uudessa Iloisessa Teatterissa, Linnateatterissa kuin omassa yrityksessänikin. Olen vastannut aina kiertuetuotannon lisäksi myös kiertue-esitysten myynnistä. Vuodesta 2015 lähtien olen myynyt yli 1000 kiertue-esitystä ympäri Suomen, muutamia Ruotsiinkin. Tällä hetkellä vastaan yli kymmenen esittävän taiteen esityksen kiertuemyynnistä ja -tuotannosta.
MARKKINOINTI JA VIESTINTÄ
MARKKINOINTISUUNNITTELU
Olen työskennellyt myös markkinoinnin ja myynnin parissa useimmissa aikaisemmissa työpaikoissani. Linnateatterissa vastasin vuonna 2016 puolen vuoden aikana myös teatterin markkinoinnista, jolloin uudistimme mm. teatterin kausiesitteen. Omassa yrityksessäni olen tottunut vastaamaan niin kiertue-esitysten kuin yhteistuotantojenkin markkinoinnista eri paikkakunnilla; paikallismediat kuin muutkin medialalla toimivat palveluntarjoajat ovat tulleet viime vuosina tutuiksi.
TIEDOTTEET JA LEHTIJUTUT
Tuotannon ammattilaisena olen tottunut myös kirjoittamaan erilaisia tiedotteita sekä markkinointitekstejä. Pidän tiedotteen rakenteessa keskustelevuudesta ja suorista lainauksista.
GRAAFISET TYÖT
Olen tottunut myös suunnittelemaan pienimuotoisia flyereita, julisteita tai mainoksia. Hallitsen erinomaisesti Photoshopin, mutta osaan hyödyntää myös InDesignia taittotöissäni. Osaamisestani on ollut hyötyä ammattigraafikoiden ja muiden media-alan osaajien kanssa työskentelyssä.